Verkosto-messut

Vuoden Verkostoteko -tunnustus Turku Energia Sähköverkoille

Uutiset  23.01.2019

Turku Energia Sähköverkot Oy on palkittu Vuoden Verkostoteko -tunnustuksella Tampereen Verkosto-messuilla. Toista kertaa jaetulla Vuoden Verkostoteko -tunnustuksella halutaan nostaa esille esimerkillisiä toimijoita kasvavalta alalta. Tunnustuksen teemana oli tänä vuonna verkkojen turvallisuus ja kyberturvallisuus.

Tunnustuksen voittajan valitsi kyberturvallisuuden asiantuntija Jarno Limnéll, joka myös luovutti palkinnon Turku Energia Sähköverkoille Verkosto-messujen avajaispäivänä 23.1.2019. Limnéll kuvasi voittajan sähkönjakeluverkon ohjaus- ja valvontajärjestelmän hallinta- ja tietoturvapalvelujen kehittämistä esimerkilliseksi.

– Turku Energia Sähköverkkojen innovatiivinen tapa lähestyä muutosta ja tuotanto- sekä it-verkkojen yhdistäminen mahdollistavat uudenlaisen tavan käyttää tietoturva- ja hallintapalveluja. Näkyvyyden korostuminen läpi koko sähköverkon aina viimeiseen releeseen asti on ominaisuus, josta voi ottaa mallia, Limnéll toteaa.

Sähköverkot ovat kriittinen osa yhteiskunnan huoltovarmuutta

Palkintoraadin puheenjohtaja, Energiateollisuus ry:n johtaja Janne Kerttula, painottaa, että palkinto myönnettiin luovasta ajattelusta ja yhteistyön kehittämisestä sähköverkkojen suojaamiseksi ulkopuolisilta hyökkäyksiltä.

– Sähköverkot ovat kriittinen osa yhteiskunnan huoltovarmuutta ja niiden toiminnan varmistaminen mahdollisen hybridivaikuttamisen uhatessa on välttämätöntä. Olemme myös yhä enemmän riippuvaisia sähköstä, ja siksi verkkoihin vaikuttamalla voidaan pyrkiä lamaannuttamaan kansalaisille tärkeitä toimintoja, toteaa Kerttula.

IT mukaan sähköverkkomaailmaan

Turku Energia Sähköverkot Oy:n käytön ryhmäpäällikkö Antti Nieminen korostaa, että käytännössä muutos auttaa muun muassa varautumisessa ja vianhallinnassa, kun esimerkiksi rikkoutuneen laitteen vaihtaminen ei edellytä enää syvällisempää tietoliikenneosaamista.

– Tietoliikenneverkon keskitetty valvonta ulottuu nyt kaikkialle, missä on sähköverkonkin valvontaa. Pääsemme esimerkiksi välittömästi kiinni tilanteeseen, jossa sähköasemalta käsin yritettäisiin murtautua tietoliikenneverkkoomme. Helposti hallittava ja tietoturvallinen sähköverkon ohjausverkko syntyi, kun otimme it-miehet mukaan sähköverkkomaailmaan, Nieminen kiittää.

Kaksipäiväiset Verkosto-messut järjestetään 23.−24.1.2019 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, samaan aikaan messujen kanssa toteutetaan tietoliikennealan ammattilaisten Verkkopäivät. Sähkö- ja tietoverkkoalan ammattilaisten päätapahtuman asialistalla ovat älykäs kaupunki ja liikenne, sähkönjakelun automaatio, hajautuva energiantuotanto sekä paikannus.

Lisätiedot palkinnosta:

  • Energiateollisuus, johtaja Janne Kerttula, p. 050 571 2075
  • Turku Energia Sähköverkot Oy, ryhmäpäällikkö Antti Nieminen, p.050 557 3132
  • Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll, p. 040 527 6173